Ylä-Savon Auvisten sukuseura ry, Auviset, Auvinen, Ylä-Savo

Yhteystiedot

Ylä-Savon Auvisten
sukuseura ry
Heikki Auvinen
Venlantie 20 B 04200 Kerava
auvinen.heikki@gmail.com

Uutiset

5.9.2016Sukutietojen ilmoittaminen ja täydentäminenLue lisää »24.11.2015Ylä-Savon Auvisten sukukirja on julkistettuLue lisää »26.8.2014Sukuseuran logolla varustettuja t-paitojaLue lisää »27.11.2016Pirjo Hirvosen esittelyLue lisää »31.7.2016Sukutapaaminen Runnilla 23.7.2016Lue lisää »
Ukko-Ruuhveltti, kumma pappi Iisalmesta

1930-luvulla kyseli eräs mies Mansikkaniemellä: "Vieläkö täällä asuu se kumma pappi?" Kyselijä oli ollut ns. suurten nälkävuosien aikana kerjuureissulla ja tullut nälkäisenä ja uupuneena Mansikkaniemen taloon. Nuori pappi otti hänet ystävällisesti vastaan. Ruokaa annettiin vatsan täydeltä, pantiin vuoteeseen nukkumaan ja aamulla olivat kengät korjattuna ja tervattuna vuoteen vieressä. Mies olisi halunnut kiittää.

Tuo kumma pappi oli kirjailija Juhani Ahon isä, rovasti Theodor Brofeldt. Hän oli kotoisin Nilsiästä, Paavo Ruotsalaisen pitäjästä. Brofeldt vihittiin papiksi 22-vuotiaana v. 1859, jolloin hänet määrättiin kappalaiseksi Lapinlahdelle. Iisalmeen hän siirtyi v. 1865 asuen aluksi Mansikkaniemellä, sittemmin Vieremän Kyrönniemellä ja vuodesta 1888 lähtien Iisalmen Isossa Pappilassa.

Pappisuran alkuaikoihin sattuneet nälkävuodet 1867-1868 olivat nuoren papin elämässä raskasta aikaa, kun kuolevien sairaiden luo haettiin pappia yhtenään. Pahimpana katovuonna hän sai olla vain kaksi yötä kotonaan. Kerran näinä aikoina hän yhtenä ainoana sunnuntaina siunasi 96 ruumista.  

Theodor Brofeldtin koko olemuksesta säteili tavaton lempeys ja leikillisyys. Hän oli vanhan kansan ahkera ihminen, aina tekemässä jotain hyödyllistä. Lastussaan "Ensimmäinen onkeni" on Juhani Aho kuvannut isäänsä seuraavasti:
"Ei niin ihmeellistä kalua, ettei hän osaisi sitä korjata ja laittaa. Hän on puuseppä ja läkkiseppä, valuri, suutari ja sorvari, hän maalaa, kiilloittaa, liimaa, juottaa, korjaa kylän akkojen rukit ja kellot. Isä on vuollut ja veistänyt meille kaikki, mikä on ihaninta: puuhevosemme, sahaukot, hyrrät, sukset ja kelkat, joita toisia on pyydetty, toisia vain toivottu, toisia ei arvattu pyytää eikä edes toivoakaan." Tähän voi lisätä vielä, että rovasti itse suoritti kattojen tervauksen ja pystyi ompelutöihinkin.

Rovasti Brofeldt oli kuulu anteliaisuudestaan, josta jotkut jopa moittivat häntä. Huonoina aikoina pappila oli kuin vaivaistalo, täynnä köyhiä. Hän auttoi kaikkia, jotka hänen puoleensa hädässään kääntyivät ja hän riensi usein auttamaan niitäkin, joiden puute oli muuten tullut hänen tietoonsa. Pappilan pirtissä syötettiin vakituisesti nälkäisiä, kaikilta kaupustelijoilta ostettiin tavaraa ja saataviensa perimisessä Brofeldt osoitti ihmeteltävää laimeutta. Anteliaisuuttaan hän puolusti: "Tästä ei tarvihe tehhä tiliä kellekään."

Brofeldt syyti ympärilleen erehtymättömällä murteella lausuttuja hiljaisia, lempeitä sukkeluuksia. Hänen huumorinsa oli laadultaan tunnettua pohjoissavolaista: Sana ja ajatus eivät käy tarkoin yhteen, jolloin tyhmä ei tajua mitään koko jutusta ja mielevä kuulija on tyytyväinen löytäessään sukkeluuden, mikä piilee sanan ja ajatuksen välillä.

Iisalmen kaunis maaseurakunnan kirkko täyttyi hartaista kuulijoista aina kun tiedettiin rovasti Brofeldtin saarnaavan. Hän saarnasi savonmurteella, minkä kuulijat kokivat kotoisana. Hän oli realisti sanankäyttäjä, vertauskuvat hän poimi tavallisen kansan elämästä. Monet saarnastuolista lausutut sanomat kulkivat pitäjäläisten parissa suusta suuhun.

Saarnastuolista kuultua

Kerran alkoi saarnan jälkeen lähteä väkeä kirkosta. Silloin Brofeldt pysähtyi puheessaan, ja liikkeellä olijat jäivät paikoilleen seisomaan ja odottamaan, mitä piti tuleman. Hetken hiljaisuuden jälkeen rovasti virkahti: "Mänkee, jos määttä, ettee minun tarvihe tässä koko päevee seesoo."

Kun kirkossa oli joskus niitä, jotka pyrkivät puhelemaan tai torkkumaan, saattoi saarnastuolista kuulua säyseä varoitus: "Olokoopas akat siellä hilijoo, että miehet tuolla suavat raahassa nukkua."

Joulusaarnassa meni rovasti ensin käytännöllisiin, suuren juhlan viettoon liittyviin ulkonaisiin seikkoihin: "Joolujuhloo ootta monnii oottanna siinä mielessä, että suatta ajjoo aesakellossa kirkolle. Toene o voenu oottoo, että suap jooluna syyvvä hyvijä rasvasija ruokija. Vua oottako työ oottanna siinä mielessä, ku sitä pittää oottoo?"

Kenties yleisimmin tutuksi on tullut Brofeldtin varoitus seurakuntalaisilleen: "Elekee työ hyvät iisalamelaeset luulko kepulj´konstilla taevaaseen piäsevännö."

Rovasti Brofeldt liikkui rippikoululaistensa keskuudessa arvovaltaisena ja kunnioitusta herättävänä opettajana. Kuri säilyi helposti, vaikka joskus täytyi pojille suuttuakin. Tottelemattomien ojentaminen tapahtui muutamalla harvalla, osuvalla sanalla, joka sai vallattomimmankin hiljenemään ja häpeämään.

Rovasti Brofeldtilla oli todellinen sielunhoitajan lahja, joka perustui erinomaiseen ihmistuntemukseen. Hän oli paimen, joka tunsi laumansa, nuoret ja vanhat, tiesi kunkin elämän piirin, kiusaukset ja vaikeudet. Hän osasi kärsivällisesti kuunnella, mitä kullakin oli kerrottavaa.

Viimeisen saarnansa Theodor Brofeldt piti syyskuussa 1913. Hänen kuoltuaan seuraavan vuoden helmikuussa, valtaisa seurakuntalaisten joukko oli saattamassa rakastamaansa sielunpaimenta haudan lepoon.

Lähde: Olavi Tarvainen, Savolainen sielunpaimen, WSOY 1962