Ylä-Savon Auvisten sukuseura ry, Auviset, Auvinen, Ylä-Savo

Yhteystiedot

Ylä-Savon Auvisten
sukuseura ry
Heikki Auvinen
Venlantie 20 B 04200 Kerava
auvinen.heikki@gmail.com

Uutiset

5.9.2016Sukutietojen ilmoittaminen ja täydentäminenLue lisää »24.11.2015Ylä-Savon Auvisten sukukirja on julkistettuLue lisää »26.8.2014Sukuseuran logolla varustettuja t-paitojaLue lisää »27.11.2016Pirjo Hirvosen esittelyLue lisää »31.7.2016Sukutapaaminen Runnilla 23.7.2016Lue lisää »
Ryypätään, niin eipähä olla muussa pahanteossa

Paloviinan valmistus levisi Suomeen Ruotsista. Jo 1500-luvulla tavattiin Suomen linnoissa viinapannuja. Viinasta tuli nopeasti oluen ja sahdin kilpailija. "Elämän veden"  ja ihmelääkkeen massaleviäminen tapahtui kaikkiin kansankerroksiin kartanoiden ja pappiloiden välittämänä. Aluksi sitä pidettiin ihmelääkkeenä mihin tahansa ihmisten tai eläinten sairauksiin. Kuningatar Kristiinan ruotsalaiset henkilääkärit kehottivat potilastaan juomaan päivittäin pippurilla maustettua viinaa.
Juovutusjuomana viinan nautiskelu lisääntyi yltyvällä vauhdilla. Viinaa nautittiin markkina- ja kirkkomatkoilla, vuotuis- ja perhejuhlissa. Paloviinalla vahvistettiin aikuisia miehiä maatalouden raskaimmissa työvaiheissa (lannan levitys, heinän- ja viljankorjuu). Talvella, rekikelillä liikuttaessa viina oli välttämätön lämmike. Kansanlääkinnässä viina oli yleislääke, johon lisättiin muita parantavia aineita. Kotipolttoisen paloviinan on arvioitu olleen n. 40-prosenttista.
Talonpojalle viinanpoltto oli tärkeää myös siksi, että pilaantunut vilja voitiin pelastaa polttamalla siitä viinaa. Se oli myös kätevä väline palkanmaksussa ja kaupankäynnissä.

Laillisen myynnin lisäksi maaseudulla harjoitettiin paloviinan salakauppaa.
Viinapannu oli suhteellisen kallis investointi. Kun viinan kotipoltto oli nopeasti yleistynyt, säädettiin ensimmäinen kotipolttovero jo v. 1638. Maatilan omistajat joutuivat maksamaan viinaveroa riippumatta siitä, käyttivätkö he poltto-oikeuttaan.
Hallitusvalta ei oikein tiennyt, pitäisikö viinanpoltto sallia vai kieltää. Vuonna 1756 säädettiin kieltolaki, joka kuitenkin kumoutui neljän vuoden kuluttua. Vuonna 1800 annetun lain perusteella viinanpoltto kytkeytyi maanomistukseen. Vuokraviljelijät ja muut maatyöläiset joutuivat hankkimaan viinansa muilla keinoin. Vuonna 1829 annetulla asetuksella saatiin viinaa polttaa lokakuun alusta toukokuun loppuun. Siksi aikaa, jolloin poltto oli kiellettyä, nimismies sinetöi pannun.

Kirkon suhde alkoholiin muuttui 1600-1800 -luvuilla useaan otteeseen. Pitäjän viinakurista huolehti papisto, vaikka viina maistui papeillekin. Saattoipa paloviinan leviämisvaiheessa pappi hankkia lisätuloja perheelleen myymällä viinaa ja harjoittamalla anniskelua. Vuoden 1686 kirkkolaissa tämä kiellettiin. Samalla rajoitettiin pappien viinankäyttöä virantoimituksessa ja kinkerimatkoilla. Kirkkolaki kielsi myös jumalanpalvelukseen tulemisen juopuneena.

Maskun Hemminki varoittaa v. 1605 vanhassa virressä liiallisesta viinankäytöstä:
"Juopumus viisaan villidze
Vallan väkeväld pois otta."

Talonpoikaissäädyn sitkeästä vastustuksesta huolimatta kotipoltto-oikeus lakkautettiin v. 1866 voimaan tulleella asetuksella.

Lähde:
Apo Satu, Viinan voima, Näkökulmia suomalaisten kansanomaiseen alkoholiajatteluun ja -kulttuuriin, Helsinki 2001
Vuorela Toivo: Suomalainen kansankulttuuri, Porvoo 1983