Ylä-Savon Auvisten sukuseura ry, Auviset, Auvinen, Ylä-Savo

Yhteystiedot

Ylä-Savon Auvisten
sukuseura ry
Heikki Auvinen
Venlantie 20 B 04200 Kerava
auvinen.heikki@gmail.com

Uutiset

5.9.2016Sukutietojen ilmoittaminen ja täydentäminenLue lisää »24.11.2015Ylä-Savon Auvisten sukukirja on julkistettuLue lisää »26.8.2014Sukuseuran logolla varustettuja t-paitojaLue lisää »27.11.2016Pirjo Hirvosen esittelyLue lisää »31.7.2016Sukutapaaminen Runnilla 23.7.2016Lue lisää »

Auviset Tervaharjulla 25.7.2015

Katson maalaismaisemaa, ja ymmärrän

teksti ja kuvat Anni Kainulainen

SUKUTAPAAMISPAIKKA PIELAVEDEN TERVAHARJU oli täynnä elämää jo muutamaa tuntia ennen juhlien varsinaista alkua. Pikkuserkukset leikkivät ulkona Sinikan upeiden kukkaistutusten ympäröimänä, ja talkooväkeä kiirehti milloin mitäkin kantaen edestakaisin. Tohina oli keittiössä kova ja oli varmaan jo monen tunnin ajan ollutkin. Keittopadoista kohonneet höyryvirrat olivat saaneet ilman täyteen tuoksuja ja kosteutta.

VARSINAISENA NÄYTTÄMÖNÄ toimi tänä vuonna Tervaharjun navetta, joka oli muunnettu juhlatilaksi. Koivuvihdoin koristeltujen ovien läpi kelpasi väen saapua. Ensimmäiset vieraat tulivatkin paikalle hyvissä ajoin ennen kellonlyömää. Sisällä heitä odottivat pitkät pöydät tarjollaan perinteistä mykyrokkaa, maukasta kasvissosekeittoa, tuoretta rieskaa, raikasta raparperi-mansikkakiisseliä ja kotikaljaa.

RUOKAILLESSA OLI AIKAA vaihtaa kuulumisia niin tutumman kuin tuntemattomammankin serkun kanssa. Hyvin taisi porukoilla juttu luistaa, ainakin puheensorinasta päätellen. Saimme kuulla myös puheenjohtaja Heikki Auviselta sukukirjan edistymisestä: valmista on tarkoitus tulla tämän vuoden puolella. Ennakkotilauksia Heikki ottaa kuulemma vastaan vielä kesän loppuun saakka.

ILLALLA OLI MAHDOLLISUUS käydä läheisellä Laukkalan kirkolla pelimannihartaudessa ja sen jälkeen nuoriseurantalolla Tuuren sottiisissa. Halutessaan sai jäädä Tervaharjulle savusaunassa viihtymään ja maistelemaan makkaroita ja lettuja. Ilta viileni, mutta tunnelma ei.

LAULUN SANOIN: SE PÄIVÄ OLI ILOINEN, vaan nyt se on jo eilinen. Hyvät muistot kuitenkin jäivät kuten aina sukuseuramme tapaamisista. Maailman mukavimmat serkut ovat meidän seuraan sattuneet. Mieleen jäivät myös kesän lähes ainokainen aurinkoinen päivä sekä navetan, mykyrokan ja koivuvihtojen nostalgiset tuoksut. Pielaveden kesä oli totisesti kukkeimmillaan. Toisen laulun sanoja mukaillen: sitä maalaistamaisemaa katsellessa ymmärsi, kuinka onnellinen voikaan olla hän, joka siellä aina vaan saa asustaa.

Mietteitä suvusta, tapaamisista ja vähän muustakin

?Tuleekohan tänne tuntemattomia tyyppejä??

Ennen juhlien alkua haastatteluun pääsivät Viivi (15), Matilda (13) sekä Fiia ja Elisa (12). Tytöt istahtivat navetan ruskealle nahkasohvalle ja vastailivat uteluihin yhdessä heidän pikkuveljiensä pelatessa biljardia taustalla.

TYTÖT KERTOVAT olleensa sukujuhlissa aiemminkin. Fiia ja Elisa muistavat olleensa metsästysmajalla järjestetyssä kokouksessa, mutta muut tapaamiset ovat jääneet vuosien hämärään. Ovathan he olleet silloin vielä niin pieniä. Viivi ja Matilda muistelevat taasen, että ovat olleet mukana myös Koljonvirralla, Kuopiossa, Sonkajärvellä ja Bomballa järjestetyissä kokouksissa. Kerran vuodessa on kuulemma passeli määrä kokoontumisia.

PARASTA SUKUKOKOUKSISSA tyttöjen mielestä on syöminen ja muiden lasten kanssa pelaaminen. Jutteleminen ja vanhojen muisteleminen kuuluvat heidän mielestään myös sukukokousten ohjelmaan. Virallisen kokousosuuden he kuitenkin ovat aina jättäneet välistä, ja lähteneet pihalle leikkimään. Ruokatarjoiluun tyttöjen mielestä parhaiten sopivat perinneruuat kuten tänä kesänä tarjottava mykyrokka. Letutkin ovat mieluista ruokaa. Heistä olisi outoa, jos juhlissa syötäisiin "Hesen hampurilaisia".

SUKUASIOISTA TYTÖT OVAT KIINNOSTUNEITA. Taaksepäin tietous rajoittuu omiin isovanhempiin. Tytöt toivoisivatkin oppivansa lisää isovanhempiensa vanhemmista. Hauskinta olisi kuulla tarinoita, joissa olisi juoni ja jänniä tapahtumia. Aikalaiset kyllä ovat hallussa: "Pikkuserkkuja ollaan."

Ruokailun jälkeen oli jälleen utelujen aika. Maha täynnä mykyrokkaa kelpaa haastattaa, niin nälkäistä kuin kylläistä. Kohteeksi osui aiemmilta vuosilta tuttu kasvo.

Ulkosuomalainen Auvinen

EINO ROBERT AUVINEN ASUU Ashburnhamissa Yhdysvalloissa, mutta viettää vaimonsa kanssa joka kesä muutaman kuukauden Keiteleellä sijaitsevalla mökillään. Sukukokouksessa he ovat käyneet jo useampana vuotena. Einon mielestä kerran vuodessa on sopiva määrä sukukokouksia, ehkä joka toinen vuosikin riittäisi. Kokoontumispaikan vaihteleminen on hyvästä, kun pääsee tutustumaan uusiin kohteisiin. Toivepaikkoja tulevia vuosia ajatellen hänellä ei kuitenkaan ole.

EINO MUUTTI 1960-luvulla Bostoniin ja on tehnyt uransa Yhdysvalloissa rakennusalalla, ensin kirvesmiehenä, sittemmin työnjohtajana. Hän oli vain kuusitoistavuotias perheen lähtiessä kotoaan Iisalmen Kurenpolvesta. Lähdöstä Einolle on jäänyt mieleen, kuinka kyläläiset tulivat sankoin joukoin rautatieasemalle asti vilkuttamaan. Siitä on niin kauan, ettei hän muista yksittäisiä ihmisiä, mutta haikailee pääsevänsä vielä joku päivä jonkun heistä juttusille.

EINO HALUAISI TIETÄÄ LISÄÄ myös sukunsa vaiheista muuttojen ajalta. Hänen sukuhaaransa on muuttanut Rytkyltä Pörsänmäen ja Haajaisen kautta Kurenpolveen. Sukukirjan kanssa on kuulemma kuitenkin tehty hyvää työtä: kaikkea ei millään voi mahduttaa yhteen kirjaan.

Siskosten juttusilla

Ulkona pääsi nauttimaan tänä kesänä niin harvinaisesta auringonpaisteesta. Yhteiskuvan jälkeen juhlaväki kerääntyi juttupiireihin etupihalle. Pihakoivun katveesta löytyi kaksi tuntematonta kasvoa. Asiantila muuttui tosin hyvin nopeasti.

LIISA PEKKARINEN JA KAIJA AUVINEN ovat kotoisin Lapinlahdelta, mutta asustavat nykyään Kiuruvedellä. Heidän ensimmäinen sukutapaamisensa oli muutama vuosi takaperin Koljonvirralla. Lehti-ilmoitus sai heidät silloin tulemaan paikalle.

ÄIDIN PUOLEN SUKU on heille elämän aikana tullut tutuksi, mutta Auvisten suku oli jäänyt hieman pimentoon. Isä kuoli heidän ollessaan vasta pieniä. Liisa ja Kaija eivät ole vielä tavanneet edes kaikkia ensimmäisiä serkkujaan. Lähisukulaisia sukuseuran tapaamisista ei ole vielä löytynyt, mutta serkku se on kauempikin serkku. Sukupuuta tutkiessaan Liisa ja Kaija ovat oppineet sukuhaaransa alkaneen Klemetti Auvisesta. 

VUODEN VÄLEIN on Liisasta ja Kaijasta hyvä pitää sukutapaaminen. Talven yli ehtii prosessoida kesän kokouksessa oppimaansa. Nuorena juuret eivät vielä kiinnostaneet, mutta iän kartuttua asiat ovat alkaneet askarruttaa. Surullista on, että kohta voi olla jo liian myöhäistä: moni tietäjä on jo tietoinensa ehtinyt kadota aikaan. Erityisesti siskoksia kiinnostaisi tietää enemmän Auvisten saapumisesta Savoon. Tulivatko Auviset Karjalan suunnalta kuten jotkut ovat arvelleet?