1930-LUVUN JA SOTA-AJAN MUSIIKISTA
    
Oi muistatkos  Emma sen kuutamoillan, kun yhdessä tansseista kuljettiin?

Yleisradio aloitti toimintansa vuonna 1926.  Aluksi lähetysaikaa oli vain muutama tunti päivässä ja iskelmiä kuultiin vain satunnaisesti. Vuonna 1935 alkoivat Lauantain toivotut levyt, jotka sisälsivät 20 minuuttia iskelmämusiikkia. Taianomainen kapine, radio, lisäsi musiikin kipinää ja sykettä.
Ensimmäisinä suurina suosikkilauluina soivat oopperalaulaja Ture Aran v. 1929 levyttämät Emma ja Villiruusu sekä hänen salanimellä "Topi Aaltonen" tulkitsema Asfalttikukka.  Supisuomalainen suurhitti oli Georg Malmsténin v. 1930 levyttämä Särkynyt onni. Malmstén hallitsi 1930-lukua sekä laulajana että säveltäjänä. Vuosina 1929-39 hän sävelsi yli 500 kappaletta, joista suurin osa oli meriromantiikka-aiheisia valsseja, kuten Leila, Meidän Maija ja Aallokko kutsuu.  Niihin aikoihin julkaistiin myös ensimmäiset Mikkihiiri-laulut, joissa Mikkinä esiintyi säveltäjän sisar Greta Pitkänen.  Tukkijätkistä ei kukaan vielä 30-luvulla laulanut.
Muita aikakauden laulusolisteja olivat A. Aimo (Aila, Rantakoivun alla, Arpiset haavat, Sinitaivas, Kaunis on luoksesi kaipuu, Elämää juoksuhaudoissa) sekä v. 1935 ensimmäisen kerran radiossa esiintyneet Valtosen sisaret "Harmony Sisters". Heidän ensimmäinen levytyksensä oli Sataman valot. Myös Olavi Virta aloitti uraansa 1930-luvulla.

Keikkailevista yhtyeistä oli maineikkain Dallapé, jonka esittämä haitarijatsi valloitti kiertueilla ympäri Suomea. He levyttivät noin 800 esitystä. Dallapén leipiin kiinnitettiin harmonikkasolisti Vili Vesterinen, joka ei ollut mikään nuottimies vaan luonnonlahjakkuus. Hänen tavaramerkkinsä oli Säkkijärven polkka ja harmonikan suosio soittopelinä kohosi. Kauko Käyhkö kuvaili Vili Vesterisen esiintymistä: "Hänen tulkinnastaan oli poissa kaikenlaiset lirputukset ja lerputukset. Se oli koristelemattoman varmaa, miehekästä soittoa. Mutta tempo oli kova. Siinä mentiin eikä meinattu. Kun polkka alkoi ja Vili painoi niskansa kyyryyn, tuli hänelle eräänlainen uppiniskainen pikkupojan ilme, ele ja ote, että nyt tai ei koskaan."
Muita suosittuja orkestereita 30-luvulla  olivat Amarillo, Rytmi-Pojat ja Ramblers.

1930-luvun suuriskelmiä olivat lisäksi: Saarijärven Liisa, Sulamith, Irja, Silmät tummat kuin yö, Katariinan kammarissa, Lemmen liekki leimahtaa, Tuohinen sormus, Valkea sisar, Vaimoke, Humu-Pekka, Metsäpirtti, Ruusut hopeamaljassa, Heili Karjalasta, Sä muistatko metsätien, Heilini sinisistä silmistä, Väliaikainen, Seitsemän tuntia onnehen, Ethän minua unhoita.
Eräs 1930-luvun iskelmäsäveltäjä oli V. Raikas. Salanimen takaa paljastuu Reittu Auvisen sisaren Miinan poika, Väinö Rantanen, josta tuli kapellimestari.

Tanssityyleistä kaikkein suosituin oli valssi. Tanssittiin myös polkkaa, jenkkaa, foxtrottia, tangoa ja steppijatsia. Oikeanlaista steppijatsia ei ihan joka-poika taitanut. Siinä oli omat "niksinsä" isäni Väinön kertoman mukaan ja nehän Auvisen viisi veljestä tietenkin osasivat.  Humppa-nimitystä ei käytetty 1930-luvulla.

Talvisota ja jatkosota merkitsivät  taukoa soittoihin ja tansseihin. Joulukuussa 1939 annettiin tanssikielto. Musiikkia toki esitettiin ja tanssittiinkin, salaa.

Illoin kynttilät siellä kun syttyy, unelmissain mä siel´ olla saan

Päämajan viihdytystoiminnan tarkoitus oli irrottaa miehet hetkeksi sodasta, estää sotaväsymystä, tuoda tervehdys kotirintamalta sekä vahvistaa yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Toisin kuin talvisodassa, viihde oli merkittävässä asemassa jatkosodan aikana. Viihdytyskiertueiden vakavan ja kevyen tyylin esiintyjät, ooppera- ja iskelmälaulajat, näyttelijät, taikurit, akrobaatit ja hauskuttajat veivät ajatukset tuokioksi muualle ja soivat hetken unohduksen. Kiertueet tarjosivat suuria elämyksiä sekä sotilaille että taiteilijoille itselleen.
Auvo Nuotio muisteli viihdytyskiertueita: "Koska surullista puolta saatiin aika tavalla, siellä ei auttanut itku markkinoilla. Oli sitten vakava tai hilpeä tilaisuus, parhaiten menestyivät sellaiset laulut, joissa äiti odottaa poikaansa tai rakastettu miestään pois sodasta." Koti oli rintamalla olevalle miehelle pyhä paikka. Ajatus palasi aina uudelleen sinne, missä oli oltu onnellisia.  

Asemiesillat radioitiin suorina lähetyksinä rintamalle ja koteihin. Niitä pidettiin yhteensä 125. Eri alojen taiteilijat halusivat antaa oman panoksensa ja tarjota mielialoja kohentavaa ajanvietettä.  
Viihdytyskiertueiden ja asemiesiltojen ehdottomasti suosituimmat esiintyjät olivat kotkalaiset sisarukset, Maire, Raija ja Vera Valtonen, Harmony Sisters. Heidän tunteellinen tulkintansa Kodin kynttilät viritti sillan kotijoukkojen ja rintamasotilaiden välille. Harmony Sisters symboloi naisellisella olemuksellaan ja laulullaan sotilaille yhtaikaa morsiamia, vaimoja, siskoja ja äitejä.

Illan rauha kun syliin maan sulkee,
varjot puistojen kun hämärtäy,
aatos taas aikaan menneeseen kulkee,
kotiin kauaksi kaipuuni käy.
Illoin kynttilät siellä kun syttyy,
unelmissain mä siell´olla saan.
Kodin kynttilät lämpöisin liekein,
teitä unhoita en milloinkaan.
 
Suosittuja  esiintyjiä olivat myös Vili Vesterinen, Tauno Palo, Ansa Ikonen, Georg Malmstén ja Henry Theel. Hanureineen kiersi myös Esa Pakarinen soittamassa, ei laulamassa. Hän kertoo: "Niin sitten tuotiin poikia, kylmiä poikia, ja tauolle tuli likaisia poikia, paskaisia, likaisia miehiä, jotka monen päivän väsymyksen jälkeen olivat päässeet rintamalta pois. Niille minä sitten soittelin ladossa. Soitin mitä vain niin pojat olivat hyvin tyytyväisiä. Se oli vaikuttavin tilaisuus missä olen koskaan soittanut."


Sotavuosina radio oli tärkein viihdyttäjä, toisaalta myös tiedotuskanava. Radiolupien määrä tuplaantui. Sodan jatkuessa kevyen musiikin tarjonta supistui. Sen sijaan viidessä eri paikassa sijaitsevat rintamaradiot (Aunuksen, Kannaksen, Äänisen, Vienan ja Rukajärvellä kuuluva Korven radio) tarjosivat hupiohjelmia ja kevyttä musiikkia. Viihdytyskiertueilla liikkuvat taiteilijat esiintyivät ollessaan radioasemien lähistöllä, mm. Tapio Rautavaaran ensiesiintyminen tapahtui rintamaradiossa. Olavi Virta toimi Kannaksen radiossa kuuluttajana. Rintamaradioiden suosio oli kuuluvuusalueillaan valtava.
Sota-ajan iskelmät olivat pakahduttavan tunteellisia. Niissä esiintyi tunteiden kirjo: ero, kaipaus, lohdutus, unelmat, kotirintaman huoli. Tulevaisuuden odotuksilla leikkivät romanttiset iskelmät olivat alakuloisuudesta huolimatta kuuntelijoiden suosikkeja. Sulle salaisuuden kertoa mä voisin, On elon retki näin, Seitsemän tuntia onnehen, Kaunis on luoksesi kaipuu, Eron kyyneleet, Kaukainen ystävä.
Virallinen taho suosi reippaita marssimaisia lauluja. Pallen (kapteeni R. W. Palmroth, Reino Hirviseppä) radiorevyitä seurattiin jo 1930-luvulta lähtien. Hän riimitteli nopeasti lauluja ajankohtaisista aiheista ja hänen laulujensa kohteena oli myös haikean kaihoisa naiskaarti.
Renkutuslaulujen ääripäitä oli suosittu laulu Iso-Iita. Sanat teki talvisodan aikainen "korsukolptööri", sananrieskarunoilija, Kalle Väänänen. Laulun synnystä hän kertoo: "Istuin iltaa majuri Suurpään kanssa viipurilaisessa ravintolassa ja siinä tulivat puheeksi sotilaiden marssilaulut. Majuri ihmetteli, miksi kaikissa lauluissa mainitut sotapojan heilit ovat pieniä kooltaan. Niitä on pieniä Liisoja, Tellervoja ja mitä kaikkea. Niinpä ehdottaa majuri, että tekisin laulun jostain vähän isommasta heilistä. Niinpä sitten kun läksin ravintolasta marssimaan kohti kortteeriani, alkoi ajatuksissani soida sanat: Isohan se Iita on, hieman isohan se Iita on."

Merkillisen maailman ennätyksen saavutti Vili Vesterisen tulkitsema Säkkijärven polkka. Se soi rintamaradiossa yhteen perään kolme vuorokautta ja esti näin vihollista räjäyttämästä radiomiinallaan Viipurin linnaa. Tulipahan polkka tutuksi.

Suositun Elämää juoksuhaudoissa levytti keväällä 1940 A. Aimo. Usko Kemppi (aik. Hurmerinta) on kertonut, että valssin sanoitus syntyi talvisodan aikana Kannaksella ryppyiselle kirjepaperille, kovassa tykistökeskityksessä, jossa metsää kaatui ympäriltä kuin leikaten. Hän odotteli erään suuren kiven takana keskityksen päättymistä ja pelkäsi, koska se räiskähtää kiveen. "Keskitys kesti kaksi tuntia ja minulle tuli siinä mieleen, kun rupesi väsyttämään ja janottamaankin, että 'Taistoihin tiemme kun toi', juu, että siinähän se onkin ja kirjoitin tekstin sitten. Että kyllä se on aitoa rintamatekstiä."
Georg Malmstén kertoo muistelmissaan: "Vasta sodan jälkeen opin täydellisesti käsittämään, mikä ääretön voima musiikissa ja laulussa on. En puhu propagandalauluista, sillä ne ovat luku sinänsä, vaan sellaisista lauluista, jotka voivat hetkeksi vapauttaa ajatuksemme karusta, kylmästä todellisuudesta."

Tango oli ennen sotia vain yksi tanssilaji. Tangon suosio kasvoi tasaisesti. Ramblers-yhtyeessä koko 30-luvun soittanut, Suomen kansan syvien rivien tunteiden tulkki, suomalaisen tangon isä, todellinen tangokuningas Toivo Kärki sävelsi vuonna 1942 surumieliset tangonsa Liljankukka, Siks oon mä suruinen ja Tule hiljaa. Sanottiin, että kun tango kulki Kärjen psyyken läpi, se ei enää soinut kuin ennen.
Olavi Virran suosio nousi sodan loppupuolelta alkaen. Hänen itseopittu, tulkintatapansa oli syvällinen ja hänestä tuli 50-luvulla "tangokuningas".
Sotavuosien iskelmäsuosikkeja olivat: Kun ilta ehtii, Kangastusta, Katupoikien laulu, Kaunis Veera, Syysorvokki, Syyspihlajan alla, Tunturisatu, Kielon jäähyväiset, Kukkia Andeilta, Bel Ami. Sotavuosina 1940-44 julkaistiin Suomessa n. 700 sävelmää.

Elokuvaliput eivät olleet kortilla, niihin ei tarvittu kuponkeja. Elokuvat kokosivat sotavuosina suuret katsojamäärät. Suursuosikki oli Kulkurin valssi, jossa pääosissa esiintyivät Ansa Ikonen ja Tauno Palo. Sota-aikana aloitettiin myös Suomisen perhe -elokuvien teko.


Emme tienneet kun läksimme silloin, kuka joskus palata voi


Viimeisenä sotakesänä Neuvostoliiton suurhyökkäyksen aikana, viihdyttäjät vetäytyivät askel askeleelta. Miehet kärsivät sotaväsymyksestä ja taisteluhenki oli laskenut.
Itsensä syrjäytyneiksi tuntevat kenttäpastorit paheksuivat jatkosodan aikaista viihdetoimintaa. Elokuussa 1944 rovasti N. J. Kinos vaati kenttäpappien neuvottelussa: "Komentajat hätäilevät, miten saisimme hyvän hengen joukkoihin. Siksi olisi tutkittava oliko oikein, että valistustyö meni jumalattomalle linjalle. Rintamamiehiä viihdytettiin kuin sylivauvoja Malmsténin rakkausjoiuilla."
Mielialaa ylläpitänyttä viihdetoimintaa alettiin moralisoida ja vähätellä.

Sodasta palattiin ristiriitaisin tuntein. Mielialan hoito ei ollut enää valtion tehtävä. Oli sopeuduttava, koottava itsensä, toivuttava sodasta. Viihteen jano ja huvitteluntarve oli suuri ja tanssikiellon kumoamisen jälkeen vuonna 1948 tanssi-innostus oli valtava.


Taistoihin tiemme kun toi,
missä luotien laulu vain soi,
emme tienneet, kun läksimme silloin,
kuka joskus palata voi.
Elo tää juoksuhaudoissa on
meille käskynä vain kohtalon,
ja kenties matkamme määrä
sodan melskeessä kadota on.
Kun saapuu yö kentille taistojen,
on hiljaisuus yllä juoksuhautojen.
Jo painuu päät sotilain uupuvain.
Kuopissaan miehet nyt saa
rauhassa hetken uinahtaa.

Päivä kun yöks´vaihtui jo,
tuli levoksi pien´tuokio.
Ovat unehen vaipuneet kaikki,
missä lämmön suo nuotio.
Minä sinua vain muistelen,
näen poskellas viel kyyneleen.
Jos taiston kentälle jäisin,
sinun kuvasi on viimeinen.
Mies yksin vain valveillaan muistelee,
ja aatokset kauas kotihin harhailee.
Nyt varmaankin äiti siell´valvoo viel
huokaillen ja ruokoillen puolesta rakkaan lapsosen.

Säv. G.Dubriansky, suom.sanat Usko Kemppi


Elämä juoksuhaudoissa oli vanha venäläinen valssi, johon Usko Kemppi oli tehnyt sanat talvisodan aikana. 
Jalkaväen kenraali Adolf Ehrnrooth teki kunniaa tälle iskelmälle julkaisemalla sen sanat kirjassaan "Kenraalin testamentti puoli vuosisataa sodan jälkeen".
"Sota-ajan iskelmät olivat hyvin haikeita ja täynnä kaipuuta, ne kuuluivat olennaisesti tunnelmaan", hän perusteli ja korosti viihdytystoiminnan tärkeyttä.


Lähteet: Peter von Bagh - Ilpo Hakasalo, Iskelmän kultainen kirja, Keuruu 1986
Kukkonen Einari, Elämää juoksuhaudoissa, Jyväskylä 1985
Niiniluoto Maarit, On elon retki näin, Hämeenlinna 1994

Kirjoitus on julkaistu vuonna 2004 ilmestyneessä Muistojen kirjassa.

Jälkimietteitä marraskuussa 2016:
Olisi mielenkiintoista tietää, mitä polkua pitkin musikaalisuus on periytynyt isääni ja hänen sisaruksiinsa. Ainakin ukkini Reittu Auvinen (1875-1938) soitti viulua ja kannelta. Nuorena miehenä isäni soitti veljiensä kanssa Pörsänmäen nuorisoseuran talon iltamissa.
Viulun soitto oli isälleni mieluisa harrastus. Lempikappaleeni oli Kultainen nuoruus. Se ja monet muut 30-40 -lukujen iskelmät saavat mielen vieläkin herkistymään.

Aune Elolampi