Ylä-Savon Auvisten sukuseura ry, Auviset, Auvinen, Ylä-Savo

Yhteystiedot

Ylä-Savon Auvisten
sukuseura ry
Heikki Auvinen
Venlantie 20 B 04200 Kerava
auvinen.heikki@gmail.com

Uutiset

5.9.2016Sukutietojen ilmoittaminen ja täydentäminenLue lisää »24.11.2015Ylä-Savon Auvisten sukukirja on julkistettuLue lisää »26.8.2014Sukuseuran logolla varustettuja t-paitojaLue lisää »27.11.2016Pirjo Hirvosen esittelyLue lisää »31.7.2016Sukutapaaminen Runnilla 23.7.2016Lue lisää »

SAVO JA SAVOLAISET AIKALAISTEN SANOIN


Pietari Brahe 1639

Väestö on omavaltaista ja kuritonta ottamatta vähääkään varteen kuritusta ja valittelee ylenmäärin. Katovuosia sattuu heille usein ja aiheuttaa köyhyyttä. He syövät monta eri ja epätavallista kertaa päivässä, ahmien ylenmäärin, niin paljon kerralla, kuin mistä työläinen Ruotsissa tai muualla saa kyllikseen neljällä tai kuudella aterialla. He tekevät työtä vahvasti niin kauan kuin se kestää, mutta eivät ponnistele, vaan rakastavat laiskuutta ja turhamaisuutta.

 


Savon piirilääkäri Colliander, 1765


Koko syksyn he syövät jouluun saakka enimmäkseen nauriita ilman leipää milloin niitä pirtin uunissa paistaen milloin keittäen. Keitinnaurista syödään hienonnetun hampunsiemenen, kaurajauhon ja suolan kera. Kovasti he pitävät paloviinasta.

Tämä kansa syö neljä kunnon ateriaa päivässä. Jos työ on jonkin verran rasittavaa ja varat sallivat, nautitaan  vielä tämänkin lisäksi väliateria. Leipää hänellä pitää oleman jok´ikisen ruuan lisänä, jopa kovan ja sakean puuronsakin kera, ja kaiken on oltava tulisen suolaista.

 

Kuinka olisi mahdollista, että lapsi, joka talvella saa rokot, saattaisi jäädä henkiin, kun se sairauden alusta sen loppuun saakka jok´ikinen päivä viedään tulikuumaan saunaan ja sitten huuhdotaan jääkylmällä vedellä ja on lämmityksen alaisen pirtin vedossa ja kylmyydessä, kun kaikki luukut ovat sepposen selällään, ja ylettömässä kuumuudessa sitten kun luukut jälleen on suljettu, eikä saa muuta juodakseen kuin jääkylmää vettä eikä muita lääkkeitä kuin paloviinaa, pikiöljyä ja muuta sen tapaista.

Lapset juoksentelevat 6-8 vuotiaiksi saakka talvisinkin enimmäkseen alastomina. Karhea rohdinpaita on miltei ainoa vaatekappale kotosalla. Pirteissä vallitsee mitä ankarin kuumuus. Lämmityksen aikana on uuninpankko eli piisi tungokseen asti täynnä alastomia lapsia, jotka siinä paistattelevat itseään tulenloimossa.

 

 


Kuopion läänin piirilääkäri Anders Johan Ståhl, 1792

Syksyisin ja talven aikana koko huonekunta, mikä enimmäkseen on sangen monipäinen, nukkuu saman pirtin lattialla. Ei ole minkäänlaisia vuodevaatteita, vaan makuutilana on hieman olkia ja niiden päällä - vaikka tosin harvoin - lakana. Siinä nukkuu talonpoika pelkästään paitasillaan ilman vähintäkään peittoa peitteenään. Olen ollut havaitsevinani, että heistä vain arvokkaimmat saavat maata pirtin uunilla likellä katonrajaa.

Korkea pirtti, jos sitä pidetään kohtuullisen lämpimänä ja niin siistinä kuin ainainen savuisuus myötä antaa sekä aina avointen luukkujen aiheuttama ankara veto estetään hankkimalla valoa läpäisevät kunnon lasi-ikkunat eikä siihen ole tungettu liiaksi ihmisiä - lienee tällaisessa ilmanalassa terveellinen asunto.

 


Selvitys Suomen Talousseuralle v. 1813

Talon poika syö melkein wuosikauden leipänsä kansa wetelä kirnu piimä, jolla tawalla kulu paljo leipä. Hän bruka aiwan harwoin keitto ruoka, joka teke monen niin ahnexi sen perän, että hän rewäise watsansa keitto rualla aiwan suurex ja niin muodoin tulee iso syömärixi. Kaikki ruat tehdän suolaisex kuin myrky, jonka tähden paljo juodan ja watsa repe suurex. Taikina hapatetan ylön happamax, jonga tähden se wetä paljo jauhoja. Leipä leiwotan aiwan paxuxi ja kypsytetän aiwan wähä, jonga tähden se on mautoinda ja waatii paljo särwindä.


Aspelund: Sommarminnen, 1889

Ylipäänsä ilmenee älykkyyttä sekä ajatuksessa että sen ilmaisussa, kun sattuu puheeksi elämän korkeat kysymykset taikkapa tavallisemmatkin seikat, joihin yhteisen kansan näköpiiri yltää. Ennen kaikkea tämän väestön päivittäistä arkirunoutta on kuitenkin se huumori, joka vakaasti kuin kontio mutta samalla kepeän notkeasti kuin orava leikkii elonvaiheiden kirjavuudella, sen suruilla ja iloilla ja kaikella muulla, mitä tähän välille mahtuu.

 



Alec Tweedie: Hevoskärryillä halki Savonmaan vuonna 1896

Illan tullen maalaistalojen luota tuprusivat ilmaan savut, ja me ihmettelimme mitä ne mahtavat olla koska niin lähellä taloja ei kasvanut puita.

Ne olivat lehmisavuja, iltalypsyn merkki. Hyttyset ja kärpäset - ja niitä Suomessa riittää - kiusaavat ammuparkoja niin että illan suussa lypsytantereelle täytyy sytyttää joskus kymmenenkin nuotiota pitämään nuo pikkupaholaiset loitompana. Lehmät ovat ihanan älykkäitä, arvaavat tulien tarkoituksen ja seisovat kylki kyljessä savussa tyytyväisinä kun saavat hetken helpotuksen kokopäiväiseen piinaan. Kärsivälliset eläinparat, siinä ne seisovat ja märehtivät. Maitotytöt jakkaroineen lypsävät laupiassilmäisiä ystäviään ja helteisen kuumina kesäiltoina lehmiä ja lypsäjiä näkee tiiviinä ryhminä talojen savuilla.

 

* * *

 

Tällä kertaa nuo taivaan täyttävät pössähdykset nousivat saunasta, sillä oli lauantai-ilta ja väki näytti tarvitsevan viikottaista puhdistautumista. Saunan ovi oli pienen pieni ja sisälle oli astuttava jalan korkuisen kynnyksen yli. Näimme miesten ja naisten kiiruhtavan saunaan ja aitoon suomalaistapaan ulkona riisuuduttuaan tuppautuvan yhtaikaa hirmuisen kuumaan löylyhuoneeseen, jossa he ryhtyivät pieksämään toisiaan tulikuumaan veteen kastetuilla koivunoksilla. Kun näytös oli ohi, kaikki pukeutuivat ulkona ja niin menetellään myös talvella lumen aikana.

 

* * * 

 

Olimme ajaneet koko päivän ja kuolemanväsyneinä vetäydyimme yöpuulle, jolla lihavat ruskeat ötökät heti ryhtyivät häiritsemään lepoa ja rauhaa, ja päätellen siitä miten monta yöseuralaista vuoteessa oli, se oli sellaisenaan vuokrattu moneen, moneen kertaan. Ponnahdimme tikkusuoraksi istumaan ja tapoimme yhden, toisen, kolmannen, viidennen, käänsimme kylkeä ja yritimme unen päästä kiinni, mutta hetken kuluttua sama piti toistaa uudelleen.

 

Vieraanvaraisuutta riittää, mutta maalaisten olisi syytä kunnostaa vuoteensa ja paneutua saniteettikysymyksiin. Nyt kaikki on tuskallisen alkeellista.

 



Elias Lönnrot:  VAELTAJA - Muistelmia jalkamatkalta Hämeestä, Savosta ja Karjalasta 1828,

SKS 2. Painos  1979

Tämän maakunnan talot sijaitsevat vielä, kuten ne alkuaan olivat, hyvin erillään toisistaan. Se johtui siitä, että viljelijä, joka oli ruvennut perkaamaan uutta viljelysmaata, asettui tämän ääreen asumaan.

Savossa ja Karjalassa on monia kyliä, joissa rahvaalla on useiden neljännespeninkulmien matka toiseen saman kylän taloon. On savolaisessa ja karjalaisessa luonteenomaista asua erillään ja melkoisessa yksinäisyydessä. Sen näkee siitäkin, että moni, joka ennen on asunut jotenkin lähellä naapureitaan, uudestaan rakentaessaan usein siirtää ne kauemmaksi.

Rakennustapa on hyvin yksinkertainen: pirtti, jossa on savureikä katossa sekä tavallisesti suuret lasi-ikkunat, useita luvultaan. Pirtin kiuas on kuutiomainen, ja siinä on leivinuuni, jota käytetään myös asunnon lämmittämiseen. Kun uunia lämmitetään, leviää savu ensin runsaana yli koko pirtin, niin että tottumattoman, istuvassakin asennossa, jolloin hänen silmänsä kuitenkin ovat lähempänä savusta vapaata lattiaa, on vaikea sitä kärsiä. Mutta tätä kestää ainoastaan vähän aikaa: kohta savu nousee uunista patsaan tavoin suoraan katossa olevaan reikään, josta se poistuu ulos. Katto ja seinien yläosa ovat vallan mustat savun synnyttämästä noesta. Usein ne ovat mustankiiltävät ja näyttävät siltä, kuin ne olisivat mustalla vernissalla sivellyt.

Pirteissä ei näe mitään muita huonekaluja kuin pöydän ja muutamia tuoleja.

 

Savon rahvaan luonne esiintyy suuresti edukseen: itsenäisyyttä ilman julkeutta, kohteliaisuutta ilman matelemista: oman arvon tuntoa ja tyytyväisyyttä säätyynsä. Savossa vallalla olevaa suomen kielen murretta on viime aikoina ruvettu pitämään parhaana, ja se ansaitseekin tämän etusijan. Kauniskaikuisena korvalle, rikassanaisena, lauseparsiltaan voimakkaana ja muuten puhtaimpana vieraista sekoituksista sen olisi jo kauan sitten pitänyt saada se. Muuten se on hyvin erilaista eri pitäjissä.

 


Elina Karjalainen, Kirjailija ja savolaisuus, teoksessa Suloinen Savonmaa, Porvoo 2000

Savolaisuutta pidetään mielellään vitsinä, mutta sellaista se ei mielestäni ole. Se on tapa koristella kieltä ja antaa sille muhkea ulkoasu ja sopiva sisältö. Savolainen puhe on niin monimuotoinen, ettei sitä ymmärrä kuin miettimisen jälkeen.

Savolainen on itseriittoinen, hän ei mielellään imaise ulkopuolelta tulevaa antia, naurua ei ainakaan siten, että se sipaisisi ivaten savolaisena olemista. Omasta makeasta mielestä sen sijaan tulvii herkeämättä esiin naurun säikeitä ja syitä.

Savolaisuus ei suosi salaisuuksia. Ne lypsetään kuultaviksi vieraalta niin ovelasti, että puhutettava sitä itse tuskin huomaa. Heimon jäsen osaa olla varovaisempi. Hän vastaa kiemuraiseen ja salahautoja asettelevaan kysymykseen omilla piilosanoillaan. On vastaavinaan eikä kuitenkaan vastaa. Oma ilonsa on tässäkin.

 


Aarno Kellberg, Savosta ja savolaisista, teos Suloinen Savonmaa, Porvoo 2000

 

Tärkeintä savolaisuudessa on savon kieli. Savolaismurteet ovat sanastonsa ja ilmaisunsa täsmällisyydessä hyvin kehittyneitä. Savolainen sanoo asian justiin eikä melkein. Savolainen sanoo tarkasti esimerkiksi myös sen, miten joku istuu tai millä vauhdilla hän kulkee. Istua kipottaa, könöttää, pokottaa, retkottaa ilmaisee jo istuma-asennon, mutta jos joku istua jupottaa, mukottaa tai mököttää, niin ilmaisusta selviää, millä mielellä hän istuu. Jos joku kävellä latmii, hutkii, ruhveltaa, kippasoo, hilikuttelloo tai jos hän juosta pinkasee, piristää, hölökyttellöö, heti syntyy tarkka kuva etenemisestä.

Savolainen ilman huumoria on nolo tapaus. Savolainen huumori on moni-ilmeistä. Se ei ole yksiniitistä, vaan se on yhtä vaikeasti selitettävää ja kuvattavaa kuin savolainen ihminen. Se saattaa olla hyvätahtoista leikinlaskua, sanailua, jonka tarkoituksena ei ole muuta kuin huvittaa, tehdä olo mukavaksi ja hauskaksi. Mutta tarvittaessa sanailu saattaa muuttua teräväksi pistoksi jopa iskuksi.

Savolaista ei harmita mikään enemmän kuin jälkiviisaus eli se, kun vasta hetken päästä sytyttää, miten olisi pitänyt vastata.

Parhaimmillaan savolaishuumori on tilannekomiikkaa, sanailua, eräänlaista kilpalaulantaa. Jotta pystyy nopeasti oivaltamaan ja löytämään sopivat sanat, siihen tarvitaan aivot, suu ei riitä.

 


Tekstit koonnut  Aune Elolampi