Oamijaeseks pottuja, puoliseks pottuja ja iltasilla kun lehmät kottiin tulloo, niin pottuja

Helposti ei peruna valloittanut makeita kaskinauriita popsivia savolaisia. Makutottumukset eivät helposti muuttuneet. Nimeäkään ei aluksi oikein keksitty: puhuttiin "maapäärynöistä" ja "maaomenoista". Englannissa peruna sekoitettiin bataattiin ja siellä annettiin perunalle nimi "potato", joka muuntui Savossa muotoon "potatti" ja "pottu".

Perun Andien vuoristosta kotoisin oleva peruna tuli tunnetuksi Euroopassa 1600-luvulla. Herraskartanoissa sitä viljeltiin Suomessa jo 1740-luvulla. Siemenperunan puutteesta johtuen perunan leviäminen oli laimean alkuinnostuksen jälkeen heiveröistä.
Vuonna 1762 Pommerin sodasta palanneet sotilaat toivat mukanaan perunaa ja sen viljely levisi sotilastorpista ympäristöön. Savossa perunan viljely alkoi toden teolla vasta 1800-luvun alussa.

Aluksi kansa ei aina edes tiennyt, mitä perunasta tuli syödä, mukula, varsi vai kukat. Joku söi sitä raakana, joku keitti liikaa, joku jauhoi ja leipoi jauhosta leipää.
Papit levittivät saarnastuoleistaan perunaherätystä lukemalla kirkonkuulutusten jälkeen perunan viljelys-, varastointi- ja ruuanvalmistusohjeita.

Innokas perunan puolesta puhuja oli Asikkalan kappalainen Axel Laurell. Hän julkaisi v. 1773 perunanviljelysoppaan, jossa mainosti perunaa:
"Jos lasten edes olis fati täynän maanpäronia, nijn ei he olis nijn suuri wattaiset kuin nyt, waan hoikat. Ei he tulis myös nijn paljo syöpäisiks, kuin monda heistä nyt owat, waan he kaswaisit woimallisimmaxi, ja heistä tulis nopsamba ja wahwempa wäke. Ja minä uskon, että he myös estäisit monda tautia, ja ei nijn monda kuolis sijnä kaswawasa ja parhasa ijässä."

Lähde: Rasila Viljo - Jutikkala Eino - Mäkelä-Alitalo Anneli, Suomen maatalouden historia I, Helsinki 2003