Ylä-Savon Auvisten sukuseura ry, Auviset, Auvinen, Ylä-Savo

Yhteystiedot

Ylä-Savon Auvisten
sukuseura ry
Timo Auvinen
timo1auvinen@gmail.com

Uutiset

28.6.2023Sukuseuran vuosikokous 2023 Tahko 29.7.2023Lue lisää »31.7.2022Sukutapaaminen kesä 2022Lue lisää »28.8.2021Sukuseuran 20-vuotishistoria ja sukukokousLue lisää »17.3.2020Sukuseuran vuosikokous ja tapaaminen siirtyvätLue lisää »27.4.2019Savonlinnan sukutapaaminen 2019Lue lisää »

SOTA-AJAN ARKEA KOTIRINTAMALLA

20.04.2013

Sota-ajan arkea kotirintamalla

 Talvi- ja jatkosota kosketti kaikkia kansalaisia. Suomalaiset naiset kantoivat kunnialla oman vastuunsa osoittaen sisukkuutta, väsymättömyyttä ja urhoollisuutta. Kotirintamalla taisteltiin henkiinjäämisestä ilman aseita. Naiset olivat tiukoilla sekä kaupungeissa että maaseudulla. Miesten töistä tuli naisten töitä vuosikausiksi. Naisia yhdisti huoli yhteisestä isänmaasta ja pelko rintamalla taistelevien puolesta. Naiset selvisivät monenlaisista vaikeuksista ja kantoivat kuormansa omilla ”aseillaan”.

 

Säännöstelytalous

 Elintarvikesäännöstelyä hoiti v. 1939 perustettu kansanhuoltolautakunta. Se jakoi kansalaisille ostokortteja ja valvoi mm., että maataloustuotannosta ohjautui elintarvikkeita kuluttajien korttiannoksiin tarvittava määrä. Kansanhuolto valvoi myös kauppojen tilejä ja ostolupia.

 Ensimmäisenä meni kortille sokeri, mistä julkaistiin ilmoitus 7.10.1939. Sen mukaan sokeria saisi korttia vastaan viiden vrk:n varoitusajan jälkeen 250 g viikossa henkilöä kohden.  Seurauksena oli suoranainen sokerihysteria. Kaupoissa etuiltiin ja hätäiltiin, ja pian sokeri hävisi hyllyiltä. Säännöstelyyn totuttiin nopeasti eikä esim. kahvin ostorajoitus aiheuttanut enää samanlaista paniikkia. Talvisodan aikana kortille menivät vain sokeri ja kahvi.

Säännöstelyn alkuvaiheessa kaikki sujui hyvin, henki oli yksimielinen ja ehdoton. Korttipeli oli Suomen kansalle uutta. Ihmisillä ei ollut vielä käsitystä, että tässä pelissä saattoi ennen pitkää pelata pimeillä korteilla. Hamstrata tavaraa ja myydä ne myöhemmin puutteen yltyessä suurella voitolla sellaiselle, jolla oli varaa maksaa. Mutta tuskinpa ensimmäisten ostokorttien aikana kukaan osasi arvata, että niitä tulisi vielä kymmenittäin lisää, ja että kuponkeja leikattaisiin yli kymmenen vuoden ajan.

 Tilanne ei suinkaan helpottunut talvisodan päättyessä, päinvastoin, se kiristyi. Rauhan tultua säännöstelyä nopeassa tahdissa laajennettiin kansanhuoltoministeri Väinö Tannerin johdolla.

Leipäviljan säännöstely alkoi toukokuussa 1940. Viljelijän oli luovutettava yleiseen kulutukseen se osa sadosta, joka jäi yli oman tarpeen. Maitotaloustuotteiden säännöstely aloitettiin syksyllä 1940. Samana syksynä tulivat säännöstelyyn toinen toisensa perään saippua ja muut puhdistusaineet, vaatetustarvikkeet, jalkineet, tee, kuivatut hedelmät ja perunajauhot. Keväällä 1941 tulivat vuoroon kananmunat. Vuoden 1941 lopussa otettiin käyttöön ns. meijeripakko. Yli oman kulutuksen tuotettu maito oli lähetettävä meijeriin. Näin rajoitettiin kotivoin valmistusta sekä mustan pörssin voikauppaa. Elokuussa 1942 säännösteltiin perunan ja juurikkaiden jakelua, lokakuussa tupakan, sekä joulukuussa keinotekoisten makeutusaineiden ja makeisten jakelua. Lisäksi oli myös monenlaisia tilapäisiä erikoissäännöstelyjä. Kaikki muu oli kortilla, paitsi tulitikut, etikka ja elokuvaliput.

Tiukimpina aikoina korttiannosten yhteinen kalorimäärä vastasi aikuisten kohdalla vain noin puolta ravinnon tarpeesta.

 Kortteja oli eriarvoisia riippuen kortinhaltijan iästä ja ammatista. Leipäkortteja oli viidenlaisia: A-kortti alle seitsenvuotiaille lapsille, B-kortti henkisen ja kevyen työn tekijöille, C-kortti raskaanpuoleisen työn tekijöille, D-kortti raskaan ja E-kortti erittäin raskaan työn tekijöille. Rasva- ja lihakortteja oli kahdenlaisia, maitokortteja oli neljänlaisia, vaatetuskortteja viidenlaisia. Henkisen ja kevyen työn tekijän korttiannokset olivat vaikeimpana pulakautena seuraavat: maitoa 2 dl päivässä, voita 150 grammaa kuukaudessa, lihaa 433 grammaa kuukaudessa, sokeria 750 grammaa kuukaudessa, sakariinia 1 gramma kuukaudessa, saippuaa puoli kiloa vuodessa, tupakkaa neljä laatikkoa kuukaudessa, kahvia ja korviketta ei ollenkaan. Säännöstelykortteja oli enimmillään 162 erilaista, ja samanaikaisesti kansalaisella saattoi olla 51 erilaista korttia.

 Kesällä 1941 valtioneuvosto päätti, että jokainen, jolla oli vähintään kaksi lehmää, lammasta tai sikaa, oli velvollinen luovuttamaan lihaa yleiseen kulutukseen. Luovutusvelvollisuus koski myös perunaa. Perunan syöttö eläimille kiellettiin. Koska vuoden 1941 perunasato oli kuivasta kesästä johtuen poikkeuksellisen pieni, harvat pystyivät täyttämään luovutusvelvollisuutensa. Tällöin oli pakko kieltää lanttujenkin syöttö eläimille. Keväällä 1942 oli siemenperunaa niin vähän, että paikoin kylvettiin perunan lohkoja.

 Sodan jatkuessa luovutusvelvollisuutta tiukennettiin ja valvontaa tehostettiin. Kansanhuoltolautakunta asetti kiertäviä tarkastajia valvontatehtäviin. Koelypsytarkastaja saattoi tulla tarkastamaan, miten lehmät ei enempää lypsä. Karjaa saatettiin tulla laskemaan yölläkin ja punnitusmiehet tarkistivat eläinten lihapainon. Kansanhuoltoon piti säännöllisesti lähettää selvityksiä.

 

Elinmuhennosta ja etikalla paistoa

 Perheenemäntien kekseliäisyys joutui koetukselle, että vähäisistä ruokatarpeista syntyi päivittäinen ateria. Monenlaisia ohjekirjoja julkaistiin. Vuonna 1942 ilmestyneessä keittiömestari Aarne Nissisen ja ammattikoulun johtajatar Eva Somersalon kirjassa ”Kortiton ruoka” muistutetaan jo esipuheessa, ettei perunoitakaan saa syödä ”minkä vatsa vetää”. Elintarvikkeita ”jatkettiin” tai keksittiin korvikkeita. Uusia ruokalajeja kehiteltiin. Lihapullia valmistettiin käristetyistä lanttu- ja sienikuutioista, ja ”heiniä” mutusteltiin kiltisti. Nokkosesta, suolaheinästä ja voikukanlehdistä valmistettiin keittoja ja muhennoksia. Perunalaatikoihin ja kaalikääryleiden täytteeksi saatettiin käyttää kortilla saatavaa elinmuhennosta. Rasvaa ei paistamiseen jäänyt, jolloin keksittiin etikalla paistaminen.

Ravinnonlisää naiset hankkivat ahkerasti: kerättiin luonnonantimia, viljeltiin omaa palstaa ja hoidettiin kotieläintä, ”pimeää sikaa”. Maalla asuvat sukulaiset olivat kaupunkilaisille mieluisia. Kulutustavaroita vaihdettiin elintarvikkeisiin.

 Tilastomiehet ovat jälkeen päin laskeneet, että pulavuosina kansa laihtui keskimäärin 7 kiloa. Pula-ajan ruokavalio osoittautui niin terveelliseksi, että vatsataudit ja hammasmätä vähenivät huomattavasti. Myös henkisestä asennoitumisesta johtui, että oltiin suhteellisen terveitä. Omiin pikkuvaivoihin ei ollut aikaa kiinnittää huomiota.

 

Sakariininekkuja ja korviketta

 Makean nälkä ei kieltämällä lähtenyt. Tarjolla oli keinotekoisia makeutusaineita (sakariinia, dulsiinia, kristalloosia), joista aikaa myöten tuli myös korttitavaraa. Piti keksiä muita keinoja. Hunaja oli vain harvojen saatavissa. Lehdissä julkaistiin ohjeita sokerijuurikkaasta valmistettavan siirapin tekoon. Yksinkertaisinta oli keittää kuoritut juurekset ja makeuttaa keitoksella esim. ruis-puolukkapuuro tai limpputaikina. Kiisseleitä varten juurikaskeitto siivilöitiin ja siitä saatu makea mehu käytettiin. Myös muita imeliä juurikkaita (porkkanoita, lanttuja, nauriita, imeltyneitä perunoita) käytettiin ruokien makeuttamiseen.

 Väite, ettei suomalainen nainen tulisi toimeen ilman lempijuomaansa kahvia, osoittautui pulavuosien aikana vääräksi. Oli pakko.

Kahvi tuli säännöstelyyn jo ennen talvisodan syttymistä, lokakuussa 1939.  Kortilla sai kahvinkorviketta, jonka perustana oli kahvia. Mutta kahvin määrää vähennettiin jatkuvasti. Lopuksi saatiin vain kahvinvastiketta, jossa oli etupäässä viljaa eikä kahvia lainkaan. Silti jotain paahdettavaa löytyi. Halveksittu voikukka kohosi arvoonsa. Korvikeaineina käytettiin myös paahdettuja perunankuoria, lanttua, ruista, ohraa tai sokerijuurikasta.

 Kahvihampaan pakotukseen koitti helpotus vasta helmikuussa 1946. Hartaasti odotettu kahvilaiva Herakles saapui Kolumbiasta Turun satamaan mukanaan 8200 tonnia kahvia, paluulastina Kolumbiaan viedylle puutavaralle.

Suomen Kuvalehti kertoi juhlatunnelmasta:

 ”Satamassa oli tavaton väentungos. Tuuli tuoksui kaukaisilta mailta ja kahvilta. Mummot viettivät erään elämänsä juhlahetkistä tunkeutumalla vahvan poliisiketjun läpi koskettamaan kahvisäkkejä.”

 Kahvipula ei vielä tähän loppunut. Vuoteen 1953 asti oli kaupoissa tarjolla rinnakkain korttikahvia ja verokahvia. Kahvin säännöstelyn ajoilta lienee ollut peräisin tapa, että vierailulle tullessa kyläilijä toi tuliaiseksi kahvipaketin. Kysehän oli tärkeästä nautintoaineesta.

 

Kaikki käännettiin ja väännettiin

 Koska kankaasta oli pula, oli pitovaatteita huollettava ahkerasti. Taitavat ompelijat valmistivat uusia kauluksia, tai mikä yleistä - vaatteet käännettiin nurin päin ja ommeltiin uudelleen. Näin saatiin vähemmän kulunut puoli päälle päin – vaatteista tuli kuin uusia. Lapselle tehtiin puettavaa ratkotuista aikuisten vaatteista, joista ommeltiin sopiva vaate. Villaneuleita purettiin ja kudottiin uudelleen. Paikattiin, parsittiin ja ”entrattiin”.  Sodasta palaavalle isälle saattoi olla yllätys, että hänen vaatteistaan oli tehty kotijoukoille uusia käyttövaatteita. Olipa saatettu vaihtaa isän siviilikengätkin ruokatarvikkeisiin.

Kenkiä valmistettiin paperista puupohjiin.

 Saippuaa oli maaseudulla valmistettu jo rauhan aikana. Nyt piti kaupunkilaistenkin ryhtyä saippuan valmistukseen. Sitä keitettiin eläinten luista ja teurastusjätteistä. Mieluinen teho ja tuoksu saippuaan saatiin lisäämällä erilaisia ”mausteita”: rikkijauheella saatiin hyvää saippuaa hiustenpesuun ja tervalla ihonhoitosaippuaa. Pihkasaippua tuoksui miellyttävälle. Hienosaippuaa saatiin lisäämällä tilkka Eau de Colognea ja karamelliväriä. Lehdissä julkaistiin saippuan säästämisohjeita.

Öljyä ei saanut lampuissa poltettavaksi, vaan poltettiin pahalle haisevia, heikosti valaisevia karbidilamppuja tai kotitekoisia kynttilöitä. Ehkäpä päreessäkin poltettiin tulta. Vanhoja konsteja ja taitoja elvytettiin.

 Sanomalehtien ilmoitussivuilla oli osasto ”Tavaranvaihtoja”. Ilmoituksia saattoi pahimpina aikoina olla päivittäin useita palstoja. Vaihtomarkkinat kävivät vilkkaana vielä sotien päätyttyä

Tupakka oli aluksi tehokas vaihtoartikkeli. Muutakin vaihdettiin, esimerkiksi

-       herrainkalossit vaihdetaan 5-6 –vuotiaan pojan leikkikaluihin

-       sokeria vaihdetaan hokkareihin

-       miesten alusvaatteita vaihdetaan sokeriin ja sianlihaan

-       koiran talutushihna vaihdetaan savukkeisiin

 

Sanomalehtiä seuraamalla pysyttiin ajan tasalla. Otteita ilmoituksista Iisalmen Sanomissa helmi-heinäkuulta 1943.

 

Sokeriannos elokuussa suurempi

 Kansanhuoltoministeriö tiedottaa, että elokuun sokeriannosten jakelu saadaan aloittaa jo t.k. 16. päivästä alkaen. Myöskin T2 kortin syyskuun annos saadaan ostaa 16. päivästä alkaen. Yleisostokorteilla elokuussa jaettava sokerimäärä on 750 gr ja jaetaan seuraavasti: Y1 kortin  Y2 kupongilla 250 gr kovaa tai kidesokeria. Y3 kupongilla 250 gr kidesokeria ja Y4 kupongilla 250 gr samoin kidesokeria. Y2 kortin Z2 kupongilla 250 gr kovaa tai kidesokeria, Z3 ja Z4 kupongeilla 250 gr kidesokeria. Ellei kauppaliikkeellä ole kidesokeria, saadaan sen sijalla jakaa kovaa sokeria.

 

Maaliskuun korttiannokset pysyvät entisen suuruisina

Herneita laskiaiseksi. - Maaliskuussa vain kahvinvastiketta.

 Leipäannokset pysyvät muuttumattomina.Miellyttävä uutinen lienee myös se, että maaliskuun alussa voidaan kulutuskeskuksissa jakaa herneitä 600 gr ostokortin omistajaa kohti. Siten voidaan tänäkin vuonna viettää laskiaista hernerokan merkeissä.

 Kahvinkorvikkeen saanti tulee jatkuvasti vaikeutumaan, sillä paahtimo toisensa jälkeen ”putoaa pelistä” kahvin loppumisen vuoksi ja ryhtyy valmistamaan vain vastiketta. Sen vuoksi onkin määrätty, että maaliskuussa jaetaan vain vastiketta. Huhtikuussa tulee taas kauppaan jonkin verran korvikettakin, mutta silloinkaan sitä ei voida taata kaikille.

 Ja lopuksi appelsiineistakin

Näitä jaetaan kulutuskeskuksiin niin pitkälti kuin niitä riittää. Siitä, milloin kukin kunta niitä saa ja milloin niitä kunnan alueella toimivissa kauppaliikkeissä ryhdytään jakamaan, ilmoitetaan aikoinaan. Läheskään kaikkiin kuntiin appelsiineja ei tule missään tapauksessa riittämään.

 

Nahkakenkiä ei löydy ostoluvillakaan. Siannahka sopivaa kenkänahkaa. Korvikekenkien myynti vilkastuu.

 Nyt sen sijaan kun entiset nahkakengät alkavat kulua loppuun, on vastahakoistenkin turvauduttava korvikekenkiin. Olemme jopa myyneet miestenkin puupohjajalkineita. Miesten korvikekengissä on vain kärkilappu ja saumavahvikkeet nahasta, muu päällinen paperista.

Kun armeijan tarpeet on ensisijaisesti tyydytettävä, ei parannusta nahkatilanteeseen tule lähiaikoina. Eräs seikka olisi kuitenkin huomattava. Ennen käytettiin lapikkaiden sivunahoiksi ja pieksuihin siannahkaa. Jos vanhempia sikoja ryhdytään enemmän nylkemään, voitaisiin siannahasta saada hyvää kenkänahkaa, joka huolellisesti parkittaessa vieläpä pitää kohtalaisen hyvin vettä.

 Mämmiä huhtikuun puolivälissä. Marmeladi- ja makeisjakelu alkanut

 Viljatuotteita jaetaan samoin kuin ennenkin, lukuunottamatta kauraryynejä, joita maaseutukunnissa saa huhtikuussa ilman erikoiskuponkia. Perunajauhoja ei ole saatu yleiseen kulutukseen. Marmeladin tai mehun ja makeisten jakelu on jo alkanut ja saadaan niitä uudella yleisostokortilla. Huomattava muutos huhtikuun annoksissa on sokeriannoksen pienentyminen. Sokeria jaetaan näet vain 250 gr.

Huhtikuun puolivälissä saa leipäkortilla ostaa mämmiä ja kestää mämmin jakelu kuun loppuun. Mämmipakkaus painaa 800 gr ja tämän määrän saa 300 gramman leipäkupongilla.

 Makeisten valmistus lopetetaan heinäkuun 1. päivänä. Sen jälkeen enää lakritsia ja hedelmäsoseita.

 Sokeritilanne on yhä huonontunut. Tanskasta voisi vielä saada kondensoitua maitoa ja käyttää sitäkin makeisteollisuuteen. Muuta sokeria ei enää saada makeisteollisuutta varten ollenkaan. Siitä syystä tullaankin makeisten valmistus kokonaan lopettamaan heinäkuun 1. päivästä. Heinäkuusta alkaen taas ei enää valmisteta muuta kuin lakritsia ja hedelmäsoseita.

 

Tunteiden purkauksia kansanhuollon toimistossa

 Iisalmen maalaiskunnan kansanhuollon toimisto sijoitettiin kunnantalolle. Yläkerrassa hoidettiin elintarvikekorttien jakelu sekä maanviljelyä koskevat asiat, alakerrassa kauppojen tilit ja ostoluvat sekä karjanomistajien kuukausitilitykset. Asukkaiden kortistointi ostokorttien jakelua varten oli suuri urakka.  Maaliskuussa 1940 kunta jaettiin 28 viljelyspiiriin kansakoulupiireittäin. Kussakin piirissä oli kyläpäällikkö valvomassa maataloustuotannon määräysten noudattamista. Säännöstely ja elintarvikepula houkutteli rikkomaan säännöksiä. Iisalmen maalaiskunnassa moraali oli suhteellisen korkea ja vasta sodan lopulla ilmeni joidenkin kauppojen ja yksityishenkilöiden sakkoihin johtaneita rikkomuksia.

Kansanhuollon työtaakkaa lisäsi myös siirtoväen majoittaminen kunnan alueelle. Vuonna 1939 siirrettiin Iisalmen maalaiskuntaan noin 5200 henkilöä lähinnä Ilomantsista. Vastaanottopaikkana oli Iisalmen kaupungin työväentalo, josta siirtoväki sijoitettiin yksityisiin perheisiin ja kansakouluille. Kansanhuollon toimistossa nähtiin liikuttavia kohtauksia, kun pakomatkalla toisistaan erilleen joutuneet perheenjäsenet etsivät toisiaan.

 Jos kansalaisilla ei ollut helppoa, ei ollut kansanhuollon virkailijoillakaan. Kansanhuoltoa haukuttiin ja tunteet kuohahtivat kansanhuollon toimistossa usein.

 Toimelias mummoni, Kustaava Auvinen

 Kansanhuollon tarkastajien kanssa joutui mummoni Kustaavakin  tekemisiin. Pojat olivat kirjoittaneet äidilleen rintamalta ja valitelleet nälkää. Olihan Lappetelän Auvilasta lähetetty paketteja pojille, joskus voita, leipää ja kalakukkoa, johon Kerttu-tytär oli käynyt onkimassa ahvenia. Kerran teurastettiin maho lehmä, ja niin voitiin lähettää paistettuja lihapalasia pojille. Toki kansanhuollon tarkastaja huomasi lehmän katoamisen ja siitä Kustaava joutui tiliä tekemään. Tomerana hän viskasi kirjeet tarkastajan eteen ja sanoi: ”Lukekee itekkii, siellä on poijilla näläkä!” Liekö Kustaava näin vähällä selvinnyt. Seuraavaksi tinkimätön tarkastaja oli perännyt lehmän nahkaa, se ainakin olisi pitänyt luovuttaa. Nokkelalla ja sanavalmiilla mummolla oli siihenkin vastaus valmiina: ”Koera sen on repinä.”  Todellisuudessa eräs naapuri oli parkinnut nahan, josta hyväsydäminen Kustaava jakoi miniöilleen kenkänahkat.

Kustaava  avusti poikiensa vaimoja voipaketeilla, perunoilla ja muilla pikkutilan antimilla. Näin hän huolehti perheestään.

 Kansanhuollon toimistoon joutui Kerttu kerran menemään selvitelläkseen  Kustaavan sokerikortissa olevaa virhettä. Korttiin oli kirjattu nimeksi Kustaa. Sehän oli miehen nimi ja merkitsi pienempää sokeriannostakin.

 Isäni Väinön mukaan Auvilasta ei tarvinnut luovuttaa mitään, ei edes perunoita, sillä viljely oli niin vähäistä. Pokekin taisi olla sen verran vanha ruuna, ettei sitä tarvinnut lähettää sotatantereelle. Hevosten toimittamisesta rintamalle huolehti erityinen hevosottolautakunta. Talvisota vähensi Iisalmen  maalaiskunnan hevoskantaa siinä määrin, että se vaikeutti maataloustyötä. Keväällä 1943 tilanne oli erityisen heikko. Kylvötyöt saatiin nipin napin tehtyä talkootöinä. Mutta vain vuoden kuluttua luovutettiin jälleen kunnasta 58 hevosta. Se aiheutti melkoista kiehumista kuntalaisten keskuudessa.

 

Säännöstelytalouden loppuminen

 Sodan jälkeen säännöstely ei loppunut käden käänteessä. Elintarviketilanne oli pahimmillaan juuri sodan loputtua. Suomi joutui maksamaan suuria sotakorvauksia. Myös satoja tuhansia luovutettujen aluedeiden evakkoja oli asutettava.

Kotimainen kala, kahvinvastike ja kananmunat vapautettiin säännöstelystä vuonna 1946, keväällä 1947 vapautuivat suola, sian- ja naudanliha, kesällä vapautui perunakauppa. Makeiset vapautuivat marraskuussa 1948 ja maito huhtikuussa 1949. Säännöstely päättyi kokonaan 1.3.1954, kun kahvi lopulta vapautui kortilta.

 

Seteleitä oli painettu kiihtyvään tahtiin, minkä vuoksi rahalla oli vähemmän arvoa. Inflaation pysäyttämiseksi leikattiin setelit kahtia uudenvuoden yönä 1946. Omistaja sai pitää toisen puolen, joka vaihdettiin pankissa uuteen seteliin, puolesta arvostaan. Toinen puoli meni valtiolle pakkolainaksi, jota ei koskaan maksettu takaisin.

Syksyllä 1952 viimeiset sotakorvauslastissa olleet junat ja alukset matkasivat Suomesta Neuvostoliittoon.

 

Lähteet:

Boisman Elsa, Iisalmen maalaiskunnan historia 1922-1969, Iisalmi 1973

Jaatinen Satu, Kortilla korviketta, Helsinki 2004

Jermo Aake, Kun kansa eli kortilla, Keuruu 1974

 Kirjoittaja: Aune Elolampi

 

 

 

28.06.2023Sukuseuran vuosikokous 2023 Tahko 29.7.2023
31.07.2022Sukutapaaminen kesä 2022
28.08.2021Sukuseuran 20-vuotishistoria ja sukukokous
17.03.2020Sukuseuran vuosikokous ja tapaaminen siirtyvät
27.04.2019Savonlinnan sukutapaaminen 2019
29.07.2018Auviset koolla Mikkelissä
05.09.2016Sukutietojen ilmoittaminen ja täydentäminen
24.11.2015Ylä-Savon Auvisten sukukirja on julkistettu
26.08.2014Sukuseuran logolla varustettuja t-paitoja
01.06.2020Avviisi 2020 julkaistu

Siirry arkistoon »